Arkistot päivän mukaan: 16.11.2014

index

Yhdistyksen tarkoituksena on tukea aatteellisesti ja taloudellisesti valjakkoajourheilutoimintaa ja edistää valjakkoajourheiluharrastuksen leviämistä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää valjakkoajokilpailuja, koulutustilaisuuksia, näytöksiä, harjoittaa neuvontaa, suorittaa jäsenilleen avustusta kilpailu- ja valmentautumismatkoista aiheutuvien kustannusten peittämiseksi, avustaa tuomarikoulutusta sekä julkisella valistustoiminnalla ja muillakin vastaavilla tavoilla pyrkii herättämään harrastusta valjakkoajoon.

Jäsenmaksuista, lahjoituksista ja muusta toiminnasta kertyvät tulonsa yhdistys käyttää toimintansa rahoittamiseen sekä valjakkoajourheilun ja harrastuksen edistämiseen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä 15 vuotta täyttänyt henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Kunniajäseneksi ja kunniapuheenjohtajaksi voi hallitus kutsua henkilön, joka on erittäin huomattavasti edistänyt yhdistyksen toimintaa.

Avustuksia voi hakea hallitukselle osoitetulla kirjallisella vapaamuotoisella hakemuksella.